Märkärupi on tuskin lapsiperheissä tuntematon asia. Kyseessä on yleinen lasten bakteeritulehdus, joka aiheuttaa ihoon pinnallisia rakkuloita. Mutta mitä jos kertoisin, että meillä märkärupi ei tullutkaan meidän talouden pienimmälle? Jep, meillä se iski rakkaalle miehelleni, jota edelleen rakastan, mutta jonka lähellä tällä hetkellä tuskin haluan olla. Tiedättekö niitä zombileffoja, jossa joku saa yllättäen viruksen, joka näyttää aluksi rutolta ja seuraavaksi se sama tyyppi syö muita ihmisiä? No meillä Joona ei syö muita ihmisiä, mutta yllättävän rajun näköinen tuo tulehdus on. Herra on päästä varpaisiin täynnä rupia, jotka vielä kivasti erittää nestettä niin, että meidän alunperin valkoiset lakanat eivät olekaan enää niin valkoiset. Pöpö on paitsi äärimmäisen epämiellyttävä, myös todella herkkä leviämään. Joona siirtyi lopulta sohvalle nukkumaan eikä ole saanut olla vauvaan tai muhun missään fyysisessä kontaktissa, jotta välttyisimme tartunnalta.
Ei siinä sitten mitään, sovimme yhdessä, että minä hoidan Eemiä siihen asti, että pöpö ei olisi enää tartuttava. Sitä on harvoin erityisen hyviä hetkiä tulla kipeäksi, mutta päinvastoin erittäin huonoja ajoituksia tuntuu olevan vaikka kuinka paljon. Samaan aikaan, kun vauvanhoito jäi mun vastuulle, alkoivat rintaraivarit.
Eemiä ei ole missään vaiheessa ollut helppo saada yöunille, mutta yleensä ongelmana on ollut vain nukuttamisen pitkäkestoisuus. E:tä on täytynyt hyssytellä, imettää ja paijata joskus parikin tuntia, kunnes toinen on antanut unen päästä kiinni. Tämä on vaatinut kärsivällisyyttä ja hetket ovat olleet toisinaan henkisesti uuvuttavia, mutta sentään tätä on voinut tehdä hyvin pitkälti kylkimakuulla.
Tämän hetkinen tilanne on jotain aivan käsittämätöntä. Aiemmin hyvin syönyt lapsi RAIVOITKEE tissillä, ihan kuin hoivaamisen sijaan yrittäisin tarkoituksella aiheuttaa mielipahaa pienelle. Huutoa ei meinaa saada loppumaan ei millään ja hetken ajattelin, että nyt se koliikki sitten iski. Imetys onnistuu jotenkin istuma-asennossa, mutta tätä rauhaa kestää vain sen 10-15 minuuttia. Sen jälkeen alkaa pari tuntia kestävä kamppailu, joka on jo parissa päivässä imenyt mun energiatason aivan nolliin. Eemin nukuttamiseen on nyt tarkoin viilattu resepti tai pikemmin koreagrafia, johon sisältyy monta samanaikaisesti tapahtuvaa asiaa:
-Hyssyttely (huom. ensin korkealla, sitten matalalla äänellä)
-Hytkyttely ylös & alas
-Hytkyttely sivulta sivulle
-Pyllyn kevyt (ei missään tapauksessa liian voimakas) taputtelu
Näiden täytyy tapahtua seisten ja keston keskiarvoksi arvioisin noin 1,5 tuntia. Siinä vaiheessa kun Eemi nukahtaa niin, että silmät ovat pysyneet yhtäjaksoisesti kiinni ainakin vartin, vasta sitten voidaan aloittaa siirtyminen takaisin sänkyyn. Tämä tapahtuu hyvin rauhallisesti ja hitaasti, mielellään vähän hytkytellen. Ensin sängylle noustaan seisomaan, siitä laskeudutaan yksi jalka kerrallaan polvilleen, jonka jälkeen vauva lasketaan kyljen kautta makaamaan. Onnistumisprosentti on ollut tähän mennessä 50/50. Jos vauva herää, on tärkeä nousta nopeasti takaisin seisomaan ja jatkaa yhdistelmätanssia taas nukahtamiseen asti.
Tämä rumbasalsakaraoke-sirkus on ollut aivan kamalaa fyysisesti, nyt varsinkin kun mies ei ole voinut tehdä muuta kuin istua vieressä ja ”nauttia” showsta. Mulla ei ole koskaan ennen ollut tällaisia niska-, hartia- ja selkäkipuja kuin nyt ja tämä vain kolmen päivän jälkeen. Enkä ole lisäksi vielä kokenut vauvan kanssa tällaisia turhautumisen tunteita, mitä tänä aikana. Harmittaa myöntää, mutta oon ensimmäistä kertaa tuntenut oikeasti suuttumusta niin, että tekisi mieli alkaa paiskoa tavaroita ja raivoitkee Eemin kanssa kilpaa.
Nyt me odotetaan, että Joona voisi paremmin ja siihen asti on vain kestettävä. Sitten ensimmäisenä otan kunnon pitkät päiväunet ja varaan itselleni kuumakivihieronnan, jonka sain vauvakutsuilla lahjaksi. Vauva jää iskän kanssa kotiin.
Tsemppiä kaikille vauva-arkeen!!