Ostimme miehen kanssa nykyisen kotimme vähän yli vuosi sitten ja voin onnekseni sanoa tämän olevan meidän unelmakoti, ainakin tähän elämäntilanteeseen. Kotimme on valoisa, täydellisen kokoinen pienelle perheelle ja asuinalue on loistava. Sijaintia on vaikea päihittää, alueemme on rauhallinen ja elämme perheellisten ympäröimänä, mutta liikkuminen paikasta toiseen on helppoa ja vaivatonta. Meillä on ruokakauppa ja apteekki parin minuutin kävelymatkan päässä, julkisilla keskustaan kestää noin 15 minuuttia. Asumme lisäksi isojen teiden vieressä, jonka ansiosta autolla pääsee joka suuntaan aivan äärettömän helposti ja nopeasti.
Etsimme kotia pitkään ja tavoittelimme juurikin tämän tyylistä kokonaisuutta. Etsimme kuitenkin lähtökohtaisesti kauempaa, mm. Vantaalta, Espoosta sekä Järvenpäästä, koska emme ajatelleet löytävämme nuoren pariskunnan budjettiin sopivaa asuntoa lähempää keskustaa. Taloyhtiö on hyvin hoidettu, eikä asuntoon ole tiedossa isoja remontteja. Meillä kävi myös mieletön tuuri, koska pari-, rivi- ja omakotitalojen hinnat lähtivät kiitonousuun vasta sen jälkeen, kun olimme jo tehneet diilin kodistamme. Tuuri kävi myös siinä mielessä, että tästä asunnosta oli kova kilpailu ja olimme melko varmoja, ettei meidän tarjous menisi läpi. Meidän suurin etu oli se, että asuimme tätä ennen vuokralla, joka mahdollisti sen, ettei meillä ollut a) kiire muuttaa eikä b) asuntoa, joka täytyisi saada myytyä ennen kohteen ostoa. Edelliset omistajat eivät olleet vielä löytäneet uutta kotia ja vaikka meillä oli kova hinku muuttaa mahdollisimman nopeasti, tiesimme, että meidän paras mahdollisuus saada asunto oli antaa heille aikaa muuttaa rauhassa pois. Toki diiliin sisältyi myös muuta, mutta tämä oli yksi suurimpia syitä tarjousvoittoomme.
Esittelen alla kotimme huone kerrallaan. Jos oot kiinnostunut vain nopeasta esittelystä ilman sen suurempia yksityiskohtia, voit hypätä katsomaan esittelyvideoni tästä. Rakastan kodinsisustusta ja selailen aina kotijuttuja niin aikakausilehdistä, Youtuben puolelta sekä somesta. Mulla oli selvä visio joka huoneesta ja valikoin jokaisen huonekalun sekä sisustuselementin tarkoin.
Master bedroom
Halusin makuuhuoneen olevan paikka rauhoittumiselle, sellainen missä kierrokset on helppo laskea alas. Samasta syystä tiesin alusta asti, etten halunnut huoneeseen mitään sinne kuulumatonta kuten tv:tä, työpöytää, meikkauspistettä yms. Ylimääräisen määritelmään sisältyi myös yöpöydät. Huone ei ole leveyssuunnassa kovin iso ja halusin maksimoida käytetyn tilan, eli yöpöydät oli ehdoton ei. Sitä paitsi, sivupöydät ovat tehokas tapa kerryttää pölyä ja ne tekevät imuroimisesta hankalaa (ellei tasot ole irti lattiasta). Näillä eväillä päätin, että haluan sängynpäädyn, joka on paitsi kaunis, myös käytännöllinen. Voisimme laittaa päädyn päälle koriste-esineitä ja tarvittaessa puhelimen tai juomalasin (mitä sitä yöpöydän päälle tuleekaan laittaneeksi).


Olin ihastellut somessa paljon sormipaneelista tehtyjä sängynpäätyjä ja se oli alunperin meidänkin suunnitelma. Luovuin kuitenkin ideasta, ihan vain laiskuuttani. Halusin päästä mahdollisimman helpolla ja löysin lopulta Annika Ollilan tekemän ohjeen hänen rakentamaansa sängynpäätyyn. Ihastuin toteutukseen välittömästi ja se toimikin suurimpana inspiraationa tähän tilaan. Pääset Annikan ohjeeseen tästä. Prokkis oli todella helppo toteuttaa ja lopputuloksena oli kaunis, lähes taideteosmainen, sängynpääty.
Seinien sekä päädyn sävyksi valikoitui Tikkurilan Ajopuu, joka sopii makuuhuoneeseen aivan täydellisesti. Sävy luo huoneeseen harmonisen ilmeen ja juurikin sen rauhoittavan tunnelman, jota tavoittelin. Päädyn päällä on läjä kasveja, itsetehty maalaus (vasemman puoleinen) sekä Netta Verman upea luomus “Maailma näytä mulle”. Teoksen viereinen pöytälamppu on Jyskistä. Matala, japanilaistyylinen, sängynrunko on mäntyä ja ostettu Mulperipuu-liikkeestä.
Huoneen oikealla seinämällä on Ikean kaapistokokonaisuus, jonka edelliset omistajat olivat ostaneet. Maalasin alunperin hopeat vetimet mustaksi, joka on yksinkertainen sekä edullinen tapa antaa pienille yksityiskohdille ylellisemmän lookin. Huoneen vasemmalla peränurkalla seisoo lapsuuden kotini valtava peili, joka lisää valoa ja tilantuntua muuten melko kompaktiin huoneeseen.

Vauvan huone
Kotimme on hyvin neutraalisävyinen ja halusin vauvan huoneen pysyvän samassa teemassa, leikkimielisyyttä kuitenkaan unohtamatta. En halunnut huoneen olevan liian aikuismainen, mutta räikeät värit ja kuosit eivät kuulu sisustusmakuuni. Selasin Pinteresistä ispiraatiota “boho”-tyyliseen sisustukseen ja ihastuin monessa kuvassa olevaan kalanruotomaiseen seinäkuvioon. Kuovio oli tosin kaikissa kuvissa tapetilla ja kuosin väri oli jokaisessa musta. Emme halunneet tapettia, eikä musta värinä sopinut mielikuvaani. Joten päätin toteuttaa kuvion itse.
Sävyksi valikoitui Tikkurilan SYMPHONY V306, joka on neutraali, hennon keltaisen ja oranssin yhdistelmä. Leikkasin pahvista kolmion muotoisen sapluunan, joka määritti seinäkuvion muodon sekä koon. Käytin pensselin kapeampaa sivua maalatessani, jonka avulla sain kuvion viivoista yhtä paksut. Maalausta helpotti laaseri, joka heijasti suoran linjan seinälle. Maalasin kuvion itse asiassa kahdesti, sillä ensimmäisellä yrittämällä kuviosta tuli vino (jonka huomasimme vasta kun koko seinä oli maalattu). Laaseri helpotti maalausta huomattavasti ja kuviosta tuli sen avulla oikeasti suora. Kerron tarkemmin huoneen tavaroista ja sisustuksesta tällä videolla.



Office (komero)
Vuokralla asuessamme Joonalla oli aina työpöytä joko makuu- tai olohuoneessa. Vihasin aina katsoa sitä järkyttävää pölymagneettia (loputonta johtokasaa), eikä se pöytä myöskään pysynyt koskaan siistinä. Ajattelimme tätä kotia ostaessa, että Joona tulisi tekemään töitä toimistolta käsin. Mutta sitten Joona sai idean.
Eemin huoneen nurkassa on vaatekomero, jolle emme nähneet suurta tarvetta. Nauroin itsekseni, kun Joona innokkaasti ehdotti komeron muuttamista työhuoneeksi, mielikuva tuntui absurdilta. Ensimmäisenä mieleen tuli Harry Potterin ahdas “huone” portaikon alla. Mutta täytyy myöntää, että ratkaisu on aika nerokas. Oikean seinän hyllyt otettiin alas ja tilalle kiinnitettiin tarkoin mitattu pöytä, joka on täydellisen kokoinen Joonan koneelle. Sen tarkemmin en osaa toteutusta kuvata (en mahtunut ihastelemaan prosessia, joten oma muistikuva rakentuu poran surinasta ja muutamasta kirosanasta). Idean ansiosta saimme muutettua kolmiosta pienen neliön(ish) ja nyt Joona pystyy työskentelemään 100% etänä.



Vessa
Musta on ihanaa, että vessa on erillään kylpyhuoneesta. Meidän vessa on aika pieni ja sen aikaisempi sisustus teki siitä todella ankean ja vielä pienemmän näköisen. Seinän laatat olivat vaaleanpunaiset ja laatoissa oli kamalat tummemman pinkit kohokuviot. Vaikka kuviot olivat aika järkyttävät, emme halunneet tehdä isoa vessaremonttia vain rumien laattojen vuoksi. Maalasimme laatat valkoisiksi, joka peitti kuviotkin lähes huomaamattomaksi. Koko seinänkokoinen ruma kaapisto purettiin ja tilalle asennettiin yksinkertainen peili + allaskaappi-kokonaisuus. Yhtäkkiä pienen pieni vessa tuntui kasvavan tilavuudeltaan kaksinkertaisesti. Pöntön vierustaa koristaa Ikeasta ostettu sivupöytä, johon saa kätevästi vessapaperit odottamaan käyttäjäänsä.



Olohuone
Seuraavaksi yksi mun lempialueista kodissamme, olkkari. Toivoin olohuoneen olevan kutsuva ja lämmin, jossa olisi ripaus modernin maalaistalon tunnelmaa. Paljon luonnonmateriaaleja, kasveja ja lämpöä. Olkkarin seinät on maalattu Tikkurilan Mulperi-sävyllä, joka taitaa olla yksi markkinoiden suosituimmista, eikä mikään ihme. Mulperi on todella kaunis neutraali beige, joka tuo juuri sopivan verran lämpöä tilaan kuin tilaan.
Muuten katse kiinnittyy ensimmäiseksi sohvaan, jonka ostosta haaveilin vuosia. Sovimme Joonan kanssa, että saan ostaa uuden sohvan vasta, kun joskus ostamme oman kodin. Tämä Vekestä hankittu sohva on ensimmäinen hankinta, jonka lisäsin ostoskoriin talokaupan solmimisen jälkeen. Myös sivupöytä sekä sininen nojatuoli ovat hankittu Vekestä jo muutama vuosi sitten. Kattovalaisin on Nettilamppu-verkkokaupasta, josta löytyy älyttömän laaja valikoima kauniita, mutta edullisia valaisimia. Sohvapöytää etsin pitkään, kunnes löysin nykyisen Iskusta. Lasipöytä ei ole pelkästään kaunis, mutta sen avulla pieni tila ei näytä niin ahtaalta, kuin se näyttäisi esim. puupöydän kanssa. Toki lasiin kertyy herkästi sormenjälkiä, mutta se ainakin motivoi pyyhkimään pinnat säännöllisin väliajoin.
Senkin löysin käytettynä Tori.fi:sta ja sen vierestä löytyi täydellinen tyhjä kohta äidiltäni lahjaksi saadulle kierrätyslaatikolle, joka taitaa olla Clas Ohlsonista. Matto on tilattu Jotexilta ja se lisää enemmän intressiä tilaan, joka muuten saattaisi jäädä vähän pelkistetyn oloiseksi. Matot on myös loistava tapa jakaa saman huoneen eri alueita toisistaan, kuten meillä ruokailutilasta, josta kerron seuraavaksi.



Köökki ja ruokailutila
Keittiö on se ainoa, josta en kodissamme niin välitä. Tila on kyllä toimiva, hyvän mallinen ja saarreke on todella iso plussa. Laitteet ovat melko vanhat eikä keittiön estetiikka sovi omaan makumaailmaani. Keittiön tyyli on hyvin moderni, kun itse tykkään enemmän maalaisromanttisesta ilmeestä. Haaveilen tämän tilan täysrempasta, mutta se ei ole tällä hetkellä prioriteetti 1, varsinkin kun keittiö toimii myös tällaisena. Kaappitilaa on onneksi runsaasti ja keittiö on muutenkin melko tilava, ruoanlaitto onnistuu hyvin useamman ihmisen voimin. Itse tykkään ehkä eniten keittiön välitilasta, joka tuskin on kaikkien mieleen. Sen turkoosi sävy on musta niin hellyyttävä ja sopii meidän muuhun sisustukseen. Lisäksi tasainen välitilalevy on kamalan kätevä putsata kun ei ole saumoja, joihin lika yleensä tarttuu. Ruokapöydän tilasin VidaXL:stä ja ra-kas-tan tätä pöytää! Pöytälevy on käsinleikattua akaasiapuuta ja hintataso oli laatuun nähden erittäin kohtuullinen. Taisin maksaa pöydästä vain vähän yli parisataa euroa! Pöydän yllä roikkuu upea kuuden polttimon riippuvalaisin, jonka löysin Talotarvike.comista.




Kylpyhuone
Kylppäri on meillä aika simppeli, tilasta löytyy luonnollisesti suihku ja myös pieni sauna. Koska meiltä ei löydy erillistä kodinhoitohuonetta, päätimme rakentaa pesukoneiden päälle työtason, joka oli sängynpäädyn tapaan erittäin helppo tehdä. Pähkinänkuoressa taso on rakennettu kolmesta levystä, jotka kiinnitimme yhteen kulmaraudoilla (kuten sängynpäädyn ohjeessa). Kiinnitimme kattoon roikkuvan “kuivaustangon”, joka on myös ollut aivan mahtava idea, vaikka itse sanonkin. Kuivaamme ison osan tekstiileistä kuivurissa, mutta tanko on täydellinen esim. vauvan vaatteiden kuivaamiseen.




Piha
Oon aina haaveillut omasta pihasta, enkä tiedä mitään niin ihanaa, kuin aamukahvin nauttimista omalla pihalla lämpimänä kesäaamuna. Piha on lisäksi vähän kuin ylimääräinen huone, paitsi paljaan taivaan alla. Pihaltamme löytyy pieni nurmialue, joka on juuri sopivan kokoinen ylläpidettäväksi. Toiselta pihapuoliskolta löytyy piknikpöytä ja grilli. Vietetään tässä tosi paljon aikaa, joko yhdessä syöden tai sitten vain yksin säästä nautiskellen. Ennen vauvaa saatoin olla pihalla tuntikausia (kuunnella musiikkia, touhuta kukkien parissa, maalata tauluja jne) ja luulen että pihalla tullaan hääräämään paljon myös yhdessä Eemin kanssa.



