Vaihtelua vaihtelua vaihtelua
Multa kysytään tosi usein meidän öistä ja miten Eemi nukkuu. Tähän on sairaan vaikea vastata, koska yöt, samoin kuin päivät, tuntuvat vaihtelevan ihan koko ajan. Ensimmäiset viikot yöt olivat pitkiä, koska vauva söi t o d e l l a kauan, eikä ensimmäinen nukuttamisyritys ikinä onnistunut, jonka jälkeen syötiin vielä vähän lisää. Ihmettelin jo miten E ei poksahda kuin ylitäytetty ilmapallo, kun imetyssessiot saattoivat kestää pisimmillään parikin tuntia. Luit oikein, PARI TUNTIA. Olisi voinut kuvitella, että tällaiset yöt saisivat mut repimään mun vähäisetkin hiukset päästä, mutta olin itse asiassa aika sujut näiden öiden kanssa. Ei mua edes väsyttänyt hirveästi ja monesti valvoin koko syötön ajan katsoen Youtubesta parhaita paloja Ink Master-ohjelmasta ”The worst tattoos of season X” (vahingonilo paras ilo). Voit kurkata meidän tyypilliseen yöhön yksikuisen vauvan kanssa tästä.
Imetys ei kestänyt pitkään pelkästään öisin, vaan sessiot olivat johdonmukaisesti pitkäkestoisia myös päivisin. Voi olla, että siksi yöt eivät tuntuneet niin raskailta, olin jo aika tottunut siihen, että olimme hitsautuneet yhteen vauvan kanssa. Jossain vaiheessa (jonka tarkempaa ajankohtaa en muista) Eemi alkoikin syödä huomattavasti tehokkaammin ja olin aivan puulla päähän lyöty: 10 minuuttia per rinta ja that’s it. Ehdin jo huolestua ettei vauvalle kelpaa enää rinta. Onneksi Huhtikuiset Whatsupp-ryhmässä (meidän laskettu aika oli 28.4.) oltiin pari viikkoa aikaisemmin keskusteltu yksittäisten imetyskertojen pituudesta ja muut äidit kertoivat vauvojen syövän noin 15 min kerrallaan. Meinasin tukehtua kahviin näitä viestejä lukiessani ja nauroin itsesäälistä kun mietin meidän päiviä. En silloin todellakaan kehdannut kertoa meidän kuulumisista, jotainhan mä tein väärin kun vauva roikkuu rinnassa kuin takiainen 90% ajasta. Huokasin lopulta helpotuksesta kun tähän tuli muutos ja olin siinä vaiheessa ihan valmis kehuskelemaan ryhmään myös meidän ”15 minuuteista”.
Samaan aikaan kun syötöt lyhenivät, myös yöt helpottuivat vastavuoroisesti. Herättiin kerran tai kahdesti yössä, asetin Eemin rinnalle ja max 20 minuutin jälkeen jatkoimme unia koko perheen voimin. Olin lisäksi tässä vaiheessa hoksannut kokeilla imetystä kylkiasennossa ja voi taivas miten brilliantti asento se onkaan! Puhelimen selailu jäi sormen näpäytyksellä ja makasin silmät kiinni miettien kuinka ihanaa ja helppoa tämä voi olla. Meidän aamut olivat kuin Lumikki-elokuvasta, missä tyttö hyppii onnellisesti tasajalkaa laulavien lintujen keskellä. Rehellisesti, ajattelin että nyt suurimmat muutosvaiheet on nähty ja seuraavat yöhaasteet koettaisiin vuoden iässä. Jep, ärsyttävän optimistista eikö?
Yhtäkkiä ilman mitään ennakkovaroitusta kaikki muuttui, taas. Aloitetaan positiivisesta uutisesta. Eemi nukkuu nyt päiväisin ja se on ihanaa. Ainoa haaste tässä on jatkuvan liikkeen tarve, pysähtyminen tai varsinkaan alas istuminen on todettu käytännössä mahdottomuudeksi. Tai korjaan, voihan sitä istuutua, mutta se tapahtuu sitten kitisevä vauva sylissä. Muistutan, tämä oli se positiivinen uutinen. Sitten negatiiviseen. Yöt ovat taistelua. Ne siis todella tuntuvat siltä, kuin olisin nyrkkeilykehässä vauvan kanssa. Erona on tosin se, että jopa nyrkkeilyottelu on jossain määrin viihdyttävää ja yksi ottelu kestää joistain sekunneista maksimissaan 36 minuuttiin. Meillä vauva potkii, lyö, huutaa, puklaa, pissaa alleen ja sylkee rintaa ulos. 20 minuuttia…lyhimmillään. Tähän mennessä oon voittanut joka ottelun noin 30 minuutin kohdalla, kun E vihdoinkin luovuttaa (todennäköisesti vain väsyy kaiken raivoamisen jälkeen) ja suostuu syömään. Tästä noin vartin päästä ollaan taas kaikki sammuttu ja pian sama ralli alkaa uudestaan. Hetki ennen nukahtamista mietin itekseni ”Eemi olet rakas, mutta pliis olethan vain vaihe?”.
